torstai 29. toukokuuta 2014

Pari päivää myöhemmin

Pari päivää vierähti nopeasti ja työt etenevät ihan kivasti. Kirjoitan nyt samaan putkeen parin päivän aikana tapahtuneet asiat alkaen vanhimmasta.

Kävimme tiistaina koko perheen voimin ihmettelemässä taloa ja kyllähän siinä oli ihmeteltävää. Eniten meitä ihmetytti vessan pieni ikkuna. Ei tuo kyllä millään ole 5x6. Muutkin ikkunat tuntuivat kovin pieniltä. Loppujen lopuksi päädyimme siihen tulokseen, että ikkunat muotoillaan oikeaan mittaan sahaamalla. Kysyin asiaa seuraavana aamuna kirvesmieheltä ja näinhän se oli. Moottorisaha kouraan ja reikä seinään.
Tosi pieni ikkuna
Toisena päivänä päästiin jo toiseen kerrokseen. Muutama hirsi puuttuu vielä ennen kuin päästään kattoa laittamaan. Kuva on otettu keskiviikko aamuna klo 7:30 joten tilanne on samainen kuin edeltävän iltana. Tiistaina aikaa kului puolipäivää pilarien ja palkkien mittailuun/mallailuun. Lopputulos oli se, että tarvitaan lisää säätöjalkoja. Näinhän se asia oli ja säätöjalat hommattiin seuraavana päivänä Hartmanilta.
Tilanne keskiviikko aamuna
Keskiviikko lounasaikaan.
Tilanne sisällä
 Keskiviikko puoli kahden pintaan.
Kahvitauko
 Päivän päätteeksi todettiin, että seuraavaksi pitää nostaa telineitä jotta hirsien asennusta voidaan jatkaa.
Keskiviikko päivän päätteeksi
 29.5.2014 (torstai) tilanne illasta alkoi näyttämään jo aika hyvältä. Neljäs pystytys päivä ja ilmeisesti viimeinen hirsi menee/meni jo tänä iltana. Kuuden aikaan jäljellä oli vielä 10 hirttä joten aamulla selviää kuinka työmiesten kävi. Torstai aamupäivä meni telineitä pystyttäessä.
Viimeisiä viedään
Satuin kiipeämään sopivaan kohtaan telineille, kun talon ympärillä ei ole yhtään kirvesmiestä. Alhaalla näkyy edelleen tilapäisesti asennetut pilarit. Kiinnityksen pitäisi tapahtua säätöjaloilla ja kiila-ankkureilla betoniin. Haen huomenna aamulla Hiltiltä oikean kokoisen kiila-ankkurit (M10-70).
Ylhäältä sisälle
 Salvokset ovat mallia lohenpyrstö jotta sopii kaava-alueelle. Nurkkalaudoista taitaa tulla aika leveät, mutta eiköhän ne ihan hyviltä näytä. Talo itsessään sen verran jykevän oloinen. Salvoksiin tuli kaksi kaistaa tiivisteitä vaakaan ja pystyyn.
Lohenpyrstösalvos




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti