sunnuntai 31. elokuuta 2014

Eristeet saapuvat sunnuntaina


Varaston seinät ja katto eristetään ihan perinteisen puutalon tapaan. Sitä en tiedä mitä eroa noilla Isoverin eri värisillä paketeilla on.
Keltaista ja jotain muuta
Kuljetusfirman kaverit kävivät sunnuntaina tarkastamassa mistä Tampereelta löytyy kyseinen osoite. Koska olimme paikalla ja heillä oli aikaa, niin saimme eristeet sitten tunti pari myöhemmin. Olikin erittäin suotavaa, että saimme eristeet jo sunnuntaina, koska silloin oli aikaa heitellä paketit autokatsen alle suojaan.


lauantai 30. elokuuta 2014

Projekti: Autokatos - kolme päivää myöhemmin

Katoksen rakentaminen eteni tosiaan hurjaa vauhtia. Kolmessä päivää rungon pystytyksen jälkeen katos oli saanut laudoitukset ja vesikatteen. Käytännössä katos oli niin vesitiivis kuin se ikinä tulee olemaan.
Viikonloppuna räystään alusten maalausta
Katoksen sisäpuolelta puuttuu tässä vaiheessa vielä kattopaneelit ja varastosta ovet sekä ikkuna.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Projekti: Autokatos

Talon sisätyöt ovat timpureiden osalta pienellä tauolla ja siinä välissä päästiin vihdoin pystyttämään autokatosta. Työt etenivät mielestäni hurjaa vauhtia jonka kertoo jo se, että edes naapuri ei ehtinyt ottamaan välivaiheesta "riittävästi" kuvia. Heille  nousee saman tapainen katos ensikesänä ja ottivat kuvia vähän malliksi.
Päivässä kasattu
 Tässä vaiheessa katos näyttä aika raakileelta eikä suinkaan komista parvekkeelta näkyvää maisemaa.
Näkymä parvekkeelta

Sähköreikien johdotus

Sähköjohdot vedettiin hirsiseinissä oleviin reikiin kuvan mukaisella jousella. Pisimmät reiät olivat olohuoneessa ja ne ulottuivat ylimmästä hirrestä melkein lattiaan eli n. 5 metriä.
Jousi valokatkaisin reiässä.
Valokatkaisin reikä porattiin meille sopivalle korkeudelle, mutta kuitenkin keskelle hirttä. Jää nähtäväksi miltä se näyttää, kun seinässä on väriä ja katkaisija paikallaan.
Valokatkaisija, sähköpistoke, antenni ja data.
Sähköjohdot jäävät nyt odottamaan yläpohjaan tulevaa ilmansulkupaperia ja rimoitusta. Sen jälkeen ne voidaan viedä lattiassa olevan reiän kautta alakerran ryhmäkeskukseen.
Vaatehuoneeseen tulee kaksi pistoketta.



Sähköreikien poraaminen hirsiseiniin

Päätimme itse porata sähköreiät hirsiseiniin, koska suunnitelman mukainen poraaminen ei välttämättä olisi ollut mahdollista. Kaikki hirsiin suunnitellut pystyyn kairatut reiät eivät oletettavasti ole kuitenkaan auki.

Niinhän siinä kävi, että yksi olohuoneen pysty rei'istä oli tukossa. Siitä kohtaan vedettiin vain sähköt seinälampuille ulos, sisälle ja pistoke alas. Datarasia siirtey seuraavaan reikään.

Muutamassa kohtaa sähkön lisäksi samaan kohtaan laitettiin data+tv ja toisaalla poistettiin rasia tai katkaisija. Pääsääntöisesti kuitenkin suunnitelman mukainen toteutus saatiin aikaiseksi.

Porauksesta syntyi aika paljon sotkua ympäriinsä, mutta itse rei'istä tuli siistit.
Seinään porattiin aluksi pienellä pitkällä terällä koereikä ja jos se osui pystyssä olevaan reikään, niin sitten vähän isommalla perässä. Rasioita varten hirteen porattiin n.70mm "sahaus" ja sisäpuolelle jäävä kiekko poistettiin taltalla. 
Vasemmalla 3xEuro ja 2xSchuko. Oikealla data ja tv.

torstai 21. elokuuta 2014

Lattiakaivon korotus

Kipsiä tuli aavistus enemmän mitä oli suunniteltu joten lattiakaivoon täytyy laittaa korotusrengas. Rengasta varten kaivon ympäriltä piti kaivaa n. 2 senttiä leveämpi reikä lattiaan. Kaivaminen onnistui puukolla.
Lisää kuvateksti



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Yläkerran lattiavalu

Yläkerran lattiavalua varten alakerran muuratun seinän kohdalle laitettiin telineiden jalkoja tukemaan välipohjapalkistoa. Telineet puretaan ja palkki tuetaan lopullisesti, kun muurattu sienä pystytetään.

Välipohjan väliaikanen tuenta
Keskiviikkona (20.8.2014) päästiin näkemään kuinka hyvin teippaukset pitivät. Mitään mahdotonta vuotoa ei missään vaiheessa havaittu. Kahdessa kohdassa saattoi olla pienet reiät, koska valuun muodostui pieni painauma. Asialle ei kuitenkaan tarvinnute tehdä mitään, koska oletettavat reiän kohdat sulkeutuivat itsestään.
Kipsi valumassa laittalle
 Lattian valamiseen meni reilu pari tuntia.
Kipsi etenee kohti putkistoja
 Valmis lattia oli hyvin vetinen. Puolet vedestä haihtuu ja loppu puolikas sitoutuu kovettuneeseen kipsilattiaan.
Sileää pintaa
 Viimeisenä iltana ennen valua kävimme laittamassa varauksen pyykkikuilulle. Pyykkikuilu on tehty 200mm viemäriputkesta (ruskea putki) ja sen alapäässä on 45 asteen kulma. Koepudotuksessa iso huppari livahti vauhdikkaasti alakertaan.
Pyykkikuilu
Kylpyhuoneeseen tulee lattiakaadot ja se on sen vuoksi erotettu muusta valusta laudoituksella. Valu jäi n. sentin alemmaksi kuin muualla. Loppu osa täytetään kaatojen tekemisen yhteydessä.
Kylpyhuone erotettuna muusta valusta


lauantai 16. elokuuta 2014

Savupiiput

Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Schiedelin Rondo Plus homeihin. Toisena vaihtoehtona oli Schiedelin Isokern. Piippu tilattiin ja asennettiin hyvinkin ripeällä aikataululla. Ajatuksena oli, että välipohjasta saadaan siistimpi, kun läpiviennit voidaan tehdä ennen lattiavalua.
Takan piippu vaiheessa
Muurari muurasi ensimmäisenä päivänä takan piipun toiseen kerrokseen asti, mutta saunan piippu jäi kahta harkoa vajaaksi. Toisena päivänä päästiin yläpohjaan asti ja kolmantena saatiin katon yläpuoliset osat valmiiksi.
Saunan piippu vaiheessa

Kaikessa viisaudessa tuli valittua Schiedelin ThermoSplit kylmäsillan katkaisuun. Myyjillä tai muurarilla ei ollut hajuakaan kyseistä tuotteesta. Myyjä kuitenkin sai tarvittavat tiedot ja toki myös harkon Schiedeliltä. Harkko on erittäin herkkä särkymään ja se pitää asentaa raudoituksen kanssa.
ThermoSplit-elementti
ThermoSplit-harkko asennettuna tulevaan eristetilaan.
ThermoSplit-elementti asennettuna
ThermoSplitin pitäisi katkaista kylmäsilta, mutta samalla se myös muuttaa piipun T600:sta T400:aan. Takan piipusta tulee T400 suojaetäisyyksien vuoksi joten se ei tuossa enää haittaa. Kiukaalle ThermoSplit-harkkoa ei voitu T400 ominaisuuden vuoksi asentaa.


maanantai 11. elokuuta 2014

Yläkerran vesi- ja viemärijohdot

Yläkertaan vedettiin suihkulle ja altaalle omat lämmin- ja kylmävesijohdot kuten normaalistikin on tapana. Tämän lisäksi seinä-WC:lle tuodaan oma vesijohto alakerran jakotukilta asti. Vesijohdot on asennuttu nätisti välipohjapalkiton väliin.
Vesijohdot palkiston välissä
Viemärit nousevat alakerrasta keittiön päädyssä olevan seinän sisässä ja jatkavat siitä matkaa välipohjapalkiston välissä. Viemäröinti ja välipohjapalkistot on huomioitu jo suunnittelu vaiheessa ja toteutuskin näytti näin ollen onnistuvan ilman ongelmia.
Viemärit palkiston välissä
 Viemärit ja vesijohdot nousevat nätisti välipohjapalkistojen välistä tulevaan kylpyhuoneeseen.
Viemärit ja vesijohdot kylpyhuoneeseen

maanantai 4. elokuuta 2014

Varaston paneelien pohjustus ja maalaus

Varaston seinien panelit pohjustettiin Woodex Base pohjustepuunsuojalla ja maalattiin kertaalleen Tikkurilan Valtti Colorilla. Lopullinen pinta maalataan vasta asennuksen jälkeen jolloin pintaan suditaan vielä kaksi kerrosta Valtti Coloria.
Käsittelemättömät paneelit
Pohjamaalatut panelit näyttävät kuvissa lähes talon seinän väriseltä. Todellisuudessa väri on erittäin kuultava ja talon väriä tummempi.
Valmiit paneelit

perjantai 1. elokuuta 2014

Alakerran seinien suojaukset

Alakerran seiniä suojaavat muovit valun jälkeen oli yllättävän puhdas
Suojamuovi seinällä
Seinä ja lattia oli erotettu toisistaan valun ajaksi vanerilla ja pahvilla. Seinän suojamuovi meni lukittui näppäristi myös vanerin taakse.
Vaneri ja pahvi seinän ja lattian välissä
 Hionnan ja imuroinnin jälkeen seiniltä poistettiin muovi ja reunoilta vanerit. Tuo kolo saa nyt olla vielä auki jotta lattia pääsee sieltäkin kautta kuivamaan. Myöhemmin liikunta sauma täytetään uretaanilla.
Kaikki ylimääräinen poissa